12.12.2017

Asian tausta

A ja B oli tuomittu avioeroon 2.11.2011. Käräjäoikeus oli 2.11.2011 määrännyt pesänjakajan toimittamaan osituksen heidän välillään. Ositustoimituksen kestäessä A oli kuollut 26.11.2012 ja hänen sijaansa oli tullut kuolinpesä, jonka osakkaita olivat A:n perilliset. B oli avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin vedoten ilmoittanut kieltäytyvänsä luovuttamasta tasinkoa A:n perillisille. Pesänjakaja oli toimittanut osituksen katsoen, ettei B ollut velvollinen maksamaan tasinkoa.

Kanne ja vastaus Pirkanmaan käräjäoikeudessa

A:n perilliset vaativat, että ositus kumotaan ja vahvistetaan, ettei B:llä ole oikeutta kieltäytyä luovuttamasta heille omaisuuttaan tosinkona. Lisäksi he vaativat, että B velvoitetaan maksamaan tasinkona A:n kuolinpesälle osituslaskelman osoittamat 109 087,83 euroa. Toissijaisesti he vaativat asian palauttamista pesänjakajalle osituksen toimittamiseksi vahvistettavaksi vaaditulla tavalla. He katsoivat, että B:llä ei ollut oikeutta vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentissa säädettyyn tasinkoetuoikeuteen, koska säännös ei soveltunut ositukseen, joka toimitetaan avioeroon tuomittujen puolisojen välillä. Asiaa ei muuttanut toiseksi se, että toinen puoliso oli kuollut ositusmenettelyn aikana.

B vaati kanteen hylkäämistä. Hän katsoi, että eloonjäänyt puoliso voi avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaan kieltäytyä luovuttamasta tasinkoa kuolleen puolison perillisille myös avioeron johdosta toimitettavassa osituksessa, jos puoliso kuolee ennen osituksen loppuunsaattamista.

Käräjäoikeuden tuomio 11.9.2015

Käräjäoikeus katsoi, ettei avioliittolain 103 §:n 2 momentin sanamuodosta voinut päätellä, koskeeko säännös myös eronnutta puolisoa. Säännöksen esitöistä (HE 90/1974 vp) ilmenevä tarkoitus suojata eloonjäänyttä puolisoa henkilökohtaisesti puolsi säännöksen soveltamista myös silloin, kun puolisot olivat eronneet. Epäkohtana säännöksen soveltamisessa myös eronneen puolison eduksi oli, että kysymyksessä olevan oikeuden syntyminen toisen eronneen puolison kuollessa oli omiaan aiheuttamaan epävarmuutta osituksessa ja johtamaan siihen, että varakkaamman puolison olisi edullista pyrkiä pitkittämään ositusta entisen puolison kuolemasta hänelle aiheutuvan varallisuusetuuden vuoksi. Käräjäoikeus katsoi, ettei näillä epävarmuustekijöillä ollut niin suurta painoarvoa, että niiden perusteella tulisi syrjäyttää eloonjääneen puolison oikeus vedota hänen suojakseen tarkoitettuun säännökseen. Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi, ettei B ollut velvollinen suorittamaan tasinkoa A:n perillisille, ja hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Arto Lintunen.

Turun hovioikeuden tuomio 29.6.2016

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lausui lisäksi, että hallituksen esityksestä (HE 90/1974 vp) kävi ilmi lainsäätäjän alkuperäinen tarkoitus, jonka mukaan eloonjäänyt puoliso saa säännöksen mukaisen suojan myös silloin, kun puolisot on ennen ensiksi kuolleen puolison kuolemaa tuomittu lainvoimaisesti avioeroon. Hallituksen esityksessä korostettiin myös puolisoiden taloudellista itsenäisyyttä, ja kyseisellä säännöksellä pyrittiin muun muassa poistamaan se epäkohta, että tasingonmaksuvelvollisuus merkitsisi taloudellisten sidonnaisuuksien ulottumista eloonjääneen puolison ja ensiksi kuolleen puolison perillisten välisiin suhteisiin. Lainsäätäjän ja tasinkoprivilegisäännöksen tarkoitus huomioon ottaen ei ollut perusteltua asettaa eronnutta puolisoa eri asemaan kuin avioliiton voimassaollessa leskeksi jäänyttä puolisoa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kirsi Kanerva, Kimmo Suorsa ja Taina Martti. Esittelijä Hanna-Kaisa Heinonen.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A ja B on tuomittu avioeroon 2.11.2011. Samana päivänä on määrätty pesänjakaja toimittamaan ositus heidän välillään. A on kuollut ositustoimituksen kestäessä 26.11.2012, jolloin hänen sijaansa ovat tulleet hänen perillisinään hänen lapsensa.

2. A:n kuoleman jälkeen B on osituksessa ilmoittanut käyttävänsä tasinkoetuoikeuttaan eli kieltäytyvänsä avioliittolain 103 §:n 2 momentin nojalla luovuttamasta omaisuuttaan tasinkona A:n perillisille. Pesänjakaja on hyväksynyt B:n ilmoituksen ja toimittanut osituksen katsoen, ettei tämä ole velvollinen maksamaan tasinkoa A:n perillisille. Pesänjakaja on allekirjoittanut osituskirjan 7.7.2014.

3. A:n perilliset ovat vaatineet kanteessaan käräjäoikeudessa, että pesänjakajan toimittama ositus kumotaan ja asiassa vahvistetaan, ettei B:llä ole tasinkoetuoikeutta. He ovat katsoneet, ettei tasinkoetuoikeutta koskeva säännös voi tulla asiassa sovellettavaksi, koska puolisot oli tuomittu avioeroon jo ennen A:n kuolemaa ja osituskin heidän välillään oli aloitettu avioeron perusteella.

4. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

5. B on kuollut 15.2.2017 asian ollessa vireillä Korkeimmassa oikeudessa.

6. Korkeimmassa oikeudessa on A:n perillisten valituksen johdosta ensiksi kysymys siitä, onko B:llä ollut oikeus kieltäytyä luovuttamasta tasinkoa heille. Jos vastaus kysymykseen on myöntävä, on vielä ratkaistava, onko B:n kuoltua hänen ilmoituksensa tasinkoetuoikeuden käyttämisestä voimassa myös hänen kuolinpesänsä osakkaiden hyväksi.

Onko B voinut kieltäytyä tasingon luovuttamisesta?

7. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin jälkimmäisen virkkeen säännöksen mukaan osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, eloonjäänyt puoliso ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

8. A:n perilliset ovat katsoneet, että säännös koskee sanamuotonsa mukaan vain toisen puolison kuoleman johdosta toimitettavaa ositusta, ei avioeron perusteella toimitettavaa ositusta. Säännöksessä käytetyt ilmaisut viittaavat puolisoihin, jotka ovat olleet avioliitossa toisen puolison kuollessa. Kun A ja B olivat eronneet ja ositus heidän välillään oli tullut vireille ennen A:n kuolemaa, B ei ole voinut käyttää tasinkoetuoikeuttaan.

9. B:n kuolinpesän osakkaat ovat katsoneet, ettei säännöksen sanamuoto sulje pois entisen puolison oikeutta vedota tasinkoetuoikeuteen. Esitöistä ilmenee, että säännöksen tarkoituksena on ollut suojata eloonjäänyttä puolisoa riippumatta siitä, onko ositusperusteena toisen puolison kuolema vai avioero.

10. Korkein oikeus toteaa, että säännöksen sanamuodosta ei ilmene yksiselitteisesti, soveltuuko säännös myös tilanteisiin, joissa toinen puolisoista kuolee sen jälkeen, kun avioliitto on päättynyt avioeron vuoksi. Ilmaisua ’puoliso’ käytetään avioliittolaissa sekä aviopuolisoista että entisistä aviopuolisoista. Siten pelkästään se seikka, että säännöksessä on käytetty ilmaisua ’eloonjäänyt puoliso’, ei ratkaise kysymystä siitä, soveltuuko säännös myös entiseen puolisoon.

11. Myös säännöksessä käytetty ilmaisu ’osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison jälkeen’, on tulkinnanvarainen. Ensisijaisesti ilmaisun voidaan katsoa tarkoittavan ositusta, joka joko aloitetaan tai saatetaan loppuun vasta puolison kuoleman jälkeen. Toisaalta sanamuoto ei sulje pois sellaista ositusperustetta koskevaa tulkintaa, jonka mukaan säännös koskisi vain toisen puolison kuoleman johdosta eikä avioeron perusteella toimitettavaa ositusta.

12. Säännöstä koskevan hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena on ollut poistaa se epäkohta, että eloonjäänyt puoliso voi joutua suorittamaan tasinkoa kuolleen puolison perillisille, vaikka omaisuuden tasausta eloonjääneen puolison ja perillistahon välillä ei voida pitää siinä määrin aiheellisena kuin tasoituksen toteuttamista kummankin puolison eläessä tai tasoituksen antamista leskelle kuolinpesään kuuluvasta omaisuudesta. Epäkohdan poistamiseksi ositusta koskevia säännöksiä tarkoitettiin muuttaa siten, ettei puoliso ole missään tilanteessa velvollinen siirtämään omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille (HE 90/1974 vp s. 60 - 61).

13. Edelleen hallituksen esityksen mukaan kysymyksessä olevan säännöksen merkitys ei rajoitu niihin tilanteisiin, joissa avioliitto on purkautunut ensiksi kuolleen puolison kuoleman johdosta, vaan eloonjäänyt puoliso saa hyväkseen säännöksen mukaisen suojan myös silloin, kun puolisot on ennen ensiksi kuolleen puolison kuolemaa tuomittu lainvoimaisesti avioeroon eikä ositusta ole ennen kuolemantapausta saatettu päätökseen (HE 90/1974 vp s. 62).

14. Korkein oikeus toteaa, että tasinkoetuoikeuden tarkoituksena on suojata eloonjäänyttä puolisoa toisen puolison kuoltua. Edellä selostetuista esityölausumista ilmenee, että lakia säädettäessä tarkoituksena on ollut, että tasinkoetuoikeus tulee myös eronneen puolison hyväksi silloin, kun ositusta ei ole toimitettu loppuun ennen toisen puolison kuolemaa.

15. Korkein oikeus katsoo, että mainituilla esityölausumilla on asiassa erityistä painoa, koska niissä on selkeästi ja yksiselitteisesti otettu kantaa siihen, miten kysymyksessä olevaa tulkinnanvaraista säännöstä on tarkoitus soveltaa käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa. Esitöissä esitetty vastaa myös sitä säännöksen sanamuodon mukaista tulkintaa, joka edellä kohdassa 11 on katsottu ensisijaiseksi. Aviovarallisuutta koskevaan sääntelyyn ei myöskään ole säännöksen vuonna 1975 tapahtuneen säätämisen jälkeen tehty sellaisia muutoksia, joiden johdosta sanottujen esityölausumien voitaisiin katsoa menettäneen merkitystään. Lähtökohta, joka korostaa puolisoiden omaisuuden erillisyyttä ja eloonjääneen puolison oikeutta omaan omaisuuteensa, on edelleen ajankohtainen.

16. Toisaalta tulkinta, jonka mukaan ositusmenettelyn aikana tapahtuva kuolema voi vaikuttaa osituksen lopputulokseen, voi aiheuttaa epävarmuutta osituksessa. Se voi myös joissakin tilanteissa johtaa siihen, että osituksen viivyttäminen on toisen puolison näkökulmasta edullista. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, etteivät nämä epäkohdat ole riittävä peruste tulkita säännöstä sen esitöistä yksiselitteisesti ilmenevän tarkoituksen vastaisesti.

17. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että B:llä on ollut oikeus kieltäytyä luovuttamasta tasinkoa avioliittolain 103 §:n 2 momentin nojalla.

B:n kuoleman merkitys

18. Asiassa on vielä arvioitava, mikä merkitys on sillä, että B on kuollut osituksen moitetta koskevan oikeudenkäynnin aikana.

19. B:n kuolinpesän osakkaat ovat katsoneet, että osituksen moitekanteen ratkaisuun ei vaikuta se, että B on oikeudenkäynnin aikana kuollut, koska ositus oli saatettu loppuun ennen kuolemaa.

20. A:n perilliset ovat puolestaan katsoneet, että B:n kuoleman vuoksi hänen ilmoituksensa tasinkoetuoikeuden käyttämisestä on rauennut. Ositus A:n kuolinpesän ja B:n kuolinpesän välillä on tämänkin vuoksi toimitettava siten, että osituksen piiriin kuuluva omaisuus jaetaan puoliksi kummallekin kuolinpesälle.

21. Sovellettavaa säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä todetaan nimenomaisesti, että tasinkoetuoikeuden tarkoituksena on suojata eloonjäänyttä puolisoa henkilökohtaisesti, eikä säännös koidu hänen perillistensä eduksi, mikäli ositusta ei ole lesken elinaikana toimitettu. Silloin, kun ositus toimitetaan kummankin puolison kuoltua näiden perillistahojen kesken, huomiota ei tule kiinnittää siihen, että eloonjääneellä puolisolla olisi ollut oikeus säilyttää hänelle kuulunut omaisuus koskemattomana, mikäli ositus olisi toimitettu viimeksi kuolleen puolison elinaikana (HE 90/1974 vp s. 62).

22. Myös Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2001:12 on katsottu, että avioliittolain 103 §:n 2 momentin jälkimmäisen virkkeen säännöksen mukainen oikeus on voimassa eloonjääneen puolison perillisten hyväksi silloin, kun ositus on saatettu loppuun hänen elinaikanaan. Ratkaisun mukaan eloonjääneen puolison ilmoitus vetoamisestaan säännöksessä tarkoitettuun etuuteen sitä vastoin raukeaa, jos eloonjäänyt puoliso kuolee ennen osituksen loppuun saattamista. Ratkaisussa oli kysymys tilanteesta, jossa eloonjäänyt puoliso oli kuollut osituksen moitekanteen ollessa vireillä ja jossa ositus oli myöhemmin moitekanteesta annetun päätöksen johdosta toimitettu uudelleen. Korkein oikeus katsoi, että säännöstä oli sovellettava edellä todetulla tavalla myös uudelleen toimitettavassa osituksessa.

23. Ratkaisussaan KKO 2001:12 Korkein oikeus on edelleen todennut, että tasinkoetuoikeuden raukeaminen eloonjääneen puolison kuollessa osituksen ollessa kesken on omiaan aiheuttamaan epävarmuutta osituksessa ja saattaa johtaa sellaiseen epätoivottavaan tilanteeseen, jossa ensiksi kuolleen puolison perillisten on edullista pyrkiä pitkittämään ositusta eloonjääneen puolison kuolemasta heille aiheutuvan varallisuusedun vuoksi. Ratkaisussa kuitenkin katsottiin, ettei näille näkökohdille voitu antaa niin suurta painoarvoa, että säännöstä olisi niiden johdosta perusteltua tulkita vastoin sen sanamuotoa ja esitöistä ilmenevää tarkoitusta.

24. Korkein oikeus toteaa, että sekä lain esityöt että ratkaisu KKO 2001:12 puoltavat tulkintaa, jonka mukaan tasinkoetuoikeuden kannalta on ratkaisevaa, saatetaanko ositus loppuun eloonjääneen puolison elinaikana. Korkein oikeus pitää tätä tulkintaa perusteltuna myös sen vuoksi, että sen mukaan osituksen lopputulos määräytyy sellaisten seikkojen perusteella, jotka ovat olemassa ositusta toimitettaessa. Merkityksen antaminen osituksen loppuunsaattamisen jälkeiselle, osituksen moitekanteen käsittelyn aikaiselle kuolemantapaukselle heikentäisi jo toimitetun osituksen pysyvyyttä ja olisi omiaan aiheuttamaan epävarmuutta vielä huomattavasti enemmän kuin merkityksen antaminen osituksen aikaiselle eloonjääneen puolison kuolemalle. Korkein oikeus katsoo, että eloonjääneen puolison kuolema ositusta koskevan moitekanteen käsittelyn aikana ei sellaisenaan ole peruste muuttaa osituksen lopputulosta.

25. Tässä asiassa ositus on toimitettu ennen B:n kuolemaa. Ositusta ei kumota ja palauteta uudelleen toimitettavaksi, kuten ratkaisussa KKO 2001:12 oli tehty. B:n ilmoitus siitä, ettei hän luovuta omaisuuttaan A:n perillisille, on siten voimassa myös B:n kuolinpesän hyväksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Ari Kantor, Tuula Pynnä ja Mika Huovila. Esittelijä Mia Hoffrén.